Työnnettävä lakaisukone tehokkaaseen ja pölyttömään työntekoon
Työnnettävien lakaisukoneiden valikoima ulottuu pienistä kuluttajamalleista isoihin ammattikoneisiin, joissa on harjan säätömahdollisuus, pölynsuodattimet ja muita varusteita, jotka helpottavat isommissa ja pölyisimmissä olosuhteissa toimimista. Lakaisukoneiden toimintaperiaate on varsin yksinkertainen: Pyörien kanssa vastakkaiseen suuntaan pyörivä telaharja heittää kivet, lehdet ja muut pikkuroskat edessä olevaan roskasäiliöön, josta ne on helppo tyhjentää.
Työnnettävä lakaisukone säästää työaikaa ja estää tehokkaasti lian leviämisen sisätiloihin
Kärcherin puhtausasiantuntija Tuomas Tanner kertoo, että työnnettävällä lakaisukoneella on Suomessa paljon potentiaalia niin ulkoalueiden hoidossa kuin valikoiduissa sisäkohteissa.
”Meilläkin on kauppaketjuja, joissa konseptiin kuuluu se, että jokaisessa myymälässä on helposti saatavilla oleva lakaisukone. Niillä pidetään ovien edustat siisteinä ja estetään hiekkaa, lehtiä, neulasia ja muuta pikkuroskaa kulkeutumasta sisätiloihin. Keski-Euroopassa näitä lakaisukoneita näkee vieläkin enemmän. Aamurutiineihin kuuluu oven edustan siivoaminen ja tarpeen tullen pikalakaisu tehdään useamman kerran päivässä”, Tuomas Tanner selvittää.
Pohjoismainen erikoisuus on hiekoitushiekka, jota kulkeutuu sisätiloihin vielä kauan sen jälkeen, kun parkkipaikat on keväällä peruspuhdistettu. Suurina määrinä hiekka on todellista myrkkyä yhdistelmäkoneille. Isommat hiekkamäärät heikentävät pesu- ja kuivaustulosta ja vaikeuttavat likavesisäiliöiden puhdistamista. Niillä on myös mekaanisia osia kuluttava vaikutus.
Korjaamoiden lattioille kulkeutuu helposti hiekkaa
Entä miten työnnettävä lakaisukone soveltuu sisätiloihin? Tuomas Tanner kertoo, että ykköskohteita ovat varastot, lastauslaiturit, parkkihallit ja kaikki puolilämpimät tilat, joita ei yleensä ajeta säännöllisesti yhdistelmäkoneilla. Parhaana kehityskohteena hän mainitsee autokorjaamot, automyymälät ja muut vastaavat tilat - paikat joihin ajetaan ajoneuvoilla sisään.
”Kun on lakaisukone nopeasti saatavilla, niin hiekat saadaan talteen ennen kuin isommat kivet jauhaantuvat pyörien alla pölyksi ja lika kulkeutuu eteenpäin. Nopeudessa ja ergonomiassa lakaisukone päihittää harjaamisen mennen tulleen, mutta se on esimerkiksi autokorjaamon lattialla myös imuria kätevämpi. Isojen tilojen siivoaminen imurilla ei käy ihan käden käänteessä” Tuomas Tanner neuvoo.
Tuomas Tanner kertoo, että työnnettävien lakaisukoneiden tehokkaampi hyödyntäminen on monissa kohteissa nopea ja kustannustehokas tapa vähentää sisätiloihin kulkeutuvan lian määrää.
Lakaisukoneita on saatavilla yhdellä tai kahdella sivuharjalla. Varsinainen teholakaisu tapahtuu aina pääharjan leveydeltä ja sivuharjan tarkoitus on syöttää pääharjalle tavaraa: Kerätä katukiven ja seinän vierustoilla olevat pikkuroskat talteen. Tämä nopeuttaa siivoamista, kun koneella ei tarvitse ajaa lähellä seinää, mikä usein on mahdotonta. Sivuharjat ovat osoittautuneet tehokkaiksi myös pienten puuroskien keräämiseen. Lavatikut kun kulkeutuvat usein seinän ja hyllyjen vierustoille. Sisätiloissa ajettaessa sivuharjoja ei yleensä käytetä, sillä ne nostavat aina pölyä ilmaan ja vaikutus korostuu mitä lujempaa koneella ajetaan.
Yksi ammattikäyttöön tarkoitetun lakaisukoneen ominaisuuksista on tiiviisti sulkeutuva säiliö, joka on helppo irrottaa ja tyhjentää. Myös säiliön koko on merkittävä ominaisuus. Kun nettotilavuus on yli 20 litraa, niin säiliöllä hoitaa yleensä isommatkin siivousalueet ilman välityhjennyksiä. Ammattikäyttöön tulevaa lakaisukonetta hankittaessa kannattaa varmistaa, että ominaisuudet riittävät suunniteltuun käyttöön. Yksi hyödyllisimmistä ominaisuuksista on helposti tapahtuva harjan säätö. Tämän avulla harjapaine saadaan säädettyä optimaaliseksi puhdistettavalle pinnalle. Näin kone kulkee kevyemmin, lakaisee tarkemmin ja myös harjan kestoikä pitenee.
Perusmallin työnnettävissä lakaisukoneissa harja saa pyörimisvoimansa takapyörien liikkeestä. Kun tämä voima välittyy molemmista pyöristä, niin siivoustulos on tasalaatuinen myös tiukoissa käännöksissä, epätasaisella alustalla ja erittäin pienillä ajonopeuksilla. Tuplaveto helpottaa lakaisua myös pinnoilla, jolla kitka vaihtelee.
Säädettävät sivuharjat mahdollistavat tarkan puhdistamisen myös seinän vierustoilta ja katukivien reunoilta.
Helposti säädettävä työntöaisa parantaa työergonomiaa ja taittuu tilaa säästävään säilytysasentoon.
Kaksi uutta lakaisukonetta
Kärcherin uudistunut valikoima tarjoaa ammattilaisille kaksi uutta vaihtoehtoa. Manuaalisella voimansiirrolla varustettu KM 70/20 C on saanut lukuisia parannuksia, joista merkittävin on harjan parkkiasento. Akkutoimisessa lakaisukoneessa KM 70/30 C Bp 2SB sekä pääharja että sivuharjat toimivat moottorivedolla. Siinä on myös imutoiminto ja tehokas laakasuodatin.
Yhteistä molemmille uusille lakaisimille on pääharjan vapautusasento, joka mahdollistaa entistä ketterämmän liikuttelun eri siivouskohteiden välillä.
”Tämä asiakkailta saatu idea on nyt päässyt valmiiksi tuotteeksi saakka. Harja nousee parkkiasennossa ylös, jonka jälkeen sitä voidaan siirrellä kevyesti pidemmätkin matkat. Tästä ominaisuudesta on hyötyä myös lakaisinta sisätiloissa siirrettäessä. Toinen pieni parannus on säiliön pikalukitus. Se estää kannen avautumista ja pölyn karkaamista esimerkiksi autokuljetuksen aikana”, Tuomas Tanner luettelee.
Moottoroitu KM 70/30 on varustettu tehokkaalla laakasuodattimella
Moottorilla varustettu, akkutoiminen KM 70/30 C Bp 2SB, on uuden rakenteen myötä 10 kiloa edellistä mallia kevyempi. Siinä kaikkien harjojen pyörimisliike tapahtuu moottorivetoisesti. Laite toki kulkee edelleen työntämällä, mutta vaatii erittäin vähän voimaa liikkuakseen. Tuomas Tanner mainitsee kolme käyttöaluetta, joissa kannattaa ehdottomasti harkita moottorilla varustettua mallia. Näitä ovat isommat pinta-alat, pölyiset kohteet sekä sisätilat, joissa halutaan varmistaa, että mahdollisimman suuri osa pölystä saadaan vangittua koneen säiliöön.
”Moottorivedolla laite kulkee ja kääntyy todella kevyesti, joten pidemmätkin työskentelyjaksot onnistuvat ilman suurta ponnistelua. Näissä malleissa on myös imutoiminto ja märkä-kuivamureista tuttu, todella tehokas M-pölyluokan laakasuodatin. Jos sisätilojen lakaisua on vähänkin enemmän, niin kannattaa ehdottomasti valita tämä imutoiminnolla ja suodatusjärjestelmällä varustettu malli”, Tuomas Tanner opastaa.
Moottoroitu KM 70/30 C Bp 2SB on saanut uudistuksessa sisälleen Battery Power+ -akun. Tämä pitkän ajoajan ja huolettomat latausrutiinit tarjoava litiumioniakku on tuttu Kärcherin kahdeksasta siivouslaitteesta, joissa riittää valikoimaa aina reppuimurista tekstiilipesuriin. Samaa akkualustaa käytetään myös Kärcher Professional puutarhakoneissa, joten jatkossa esimerkiksi lehtipuhallin tai pensasleikkuri toimii kätevästi lakaisimen kanssa samalla vara-akulla.
Harjapaineen pikasäätö on todella hyödyllinen varuste kohteissa, joissa lakaistavien pintojen rakenne ja kitkaominaisuudet vaihtelevat. Uutena ominaisuutena on myös harjan parkkiasento, joka helpottaa lakaisimen siirtelyä.
Tehokas pölynsuodatus kuuluu moottorikäyttöisen mallin vakiovarustukseen. Suodattimessa on myös puhdistuskaavin, joka mahdollistaa tasaisen suorituskyvyn pölyisissä olosuhteissa.
Moottorikäyttöisessä mallissa on nyt Battery Power+ -sarjan akku. Se mahdollistaa samojen akkujen ja pikalatureiden hyödyntämisen siivouslaitteissa ja puutarhakoneissa.
Lue lisää:
Pölynimurit
Mallistosta löytyy oikea ratkaisu kaikkiin ammattilaisten tarvitsemiin käyttökohteisiin. Tarjolla on laitteita aina pienistä pystymallisista mattoimureista suurempiin harjakoneisiin ja akkutoimisiin versioihin.
Akkukäyttöiset siivouslaitteet ammattilaisille
Kärcherin akkukäyttöiset laitteet vastaavat täydellisesti siivoustyön ergonomialle, työturvallisuudelle ja tehokkuudelle asetettuihin vaatimuksiin. Jo kahdeksan siivouslaitetta, joita voi käyttää samalla 36 V -tehoakulla ja -pikalaturilla!
Asiakastarinat ja käyttövinkit
Tutustu Kärcherin asiakastarinoihin ja ammattilaisten antamiin käyttövinkkeihin.